Verkkotyöni suurin osa on keskustelua verkossa ja erityisesti Suomi 24:ssa Kirkko Kuulolla- palstalla ja Helistimessä. Foorumeina nuo kaksi ovat mielestäni kuin yö ja päivä.
Koen että Suomi24 on voimakkaasti puolustusasemissa olemista, kirkon äänen kuuluville saattamista, usein aika epätoivoistakin eipäs-juupas-väittelyä, jossa päätavoitteena ei ole itse keskustelu, vaan vastapuolen saaminen hiljaiseksi. En tiedä, ehkä minulla on asennevamma, mutta en todellakaan pelkää tunnustaa sitä että olen palstalla aivan ymmyrkäisenä siitä tölväisyiden ja loukkaamisen halun määrästä! Minun on helpompi olla palstalla kun tunnustan reilusti itselleni sen, että tämä palsta ei ole ollenkaan sellainen verkkoyhteisö, jossa itse sydämestäni haluaisin kirkon työntekijänä olla osallisena. Aina kun klikkaudun Suomi24:een, ylitän tietyllä tavoin oman mukavuusalueeni rajan. Lue rivien välistä-koulutuksessa käytiin antoisaa keskustelua aiheesta. Kaikkeen kuulemma tottuu ja karastuu. Mutta onko pakko, oikeasti?
Huomaan väistämättä kirjautuvani mieluummin Helistimeen kuin Suomi24:een. Helistimen keskusteluissa on täysin toisenlainen, ymmärtävä ja rohkaiseva sävy. Palstalla olevat ovat kutakuinkin kaikki samassa veneessä olevia, pienten lasten vanhempia tai lapsesta haaveilevia.
Pohjimmiltaan asennevammassani kyse on kai siitä, että en tahdo verhoutua minkään tittelin tai organisaation taakse, vaan haluan itse omana persoonana kohdata ja kohdata ihmisiä verkossa. Tiedän, vaarallista, vaarallista! Mielestäni on kuitenkin eri asia kohdata henkilökohtaisesti kuin persoonallisesti. Persoonallinen kohtaaminen mahdollistuu mielestäni Helistimen keskusteluissa kun puhutaan normaalista, helposti samaistuttavasta arjesta ja elämän kysymyksistä. Helistimessä ei myöskään kirkon työntekijöillä ole samanlaista "tietolaarin" asemaa kuin Suomi24:ssa. On helpottavaa kun ei todella tarvitse olla jatkuvasti puolustuasemissa, vaan saa keskustella siitä, mikä elämässä on oikeasti oleellista ja merkityksellistä: syntymästä, ihmissuhteista, lapsista, erojen kipeydestä, lasten kysymyksistä, rakkaudesta ja kuolemasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti